Nyt on taisteltava työttömyyttä vastaan

Keskiviikko 25.2.2009 - Kari Kääriäinen


Talouskriisi uhkaa vakavasti suomalaista työtä. Nyt tarvitaan kaikkia mahdollisia keinoja työllisyyskehityksen turvaamiseen ja työttömyyden ehkäisyyn. Hallituksen lääkkeillä uhkaavaa työttömyyttä hoidetaan vain passiivitoimin, vaikka nyt olisi suunnattava voimavarat aktiiviseen työttömyyden ehkäisyyn.

1990-luvun lamavuosien jälkeen Suomessa koettiin kipeästi se, kuinka paljon vaikeampaa on painaa syntynyttä työttömyyttä alas, kuin olisi ollut ennaltaehkäistä sen syntyminen. Kuitenkin porvarihallitus on leikkaamassa talouskurimuksen alla erityisen tärkeitä työvoimapolitiikan ja aikuisten ammatillisen koulutuksen voimavaroja. Esimerkiksi työllistämismäärärahoihin esitetään 77 miljoonan euron leikkausta!

Lamavuosien virheitä ei saa nyt toistaa: kaikki keinot työttömyysuhan alla elävien ihmisten auttamiseksi on otettava nopeasti käyttöön. SDP esittää omassa elvytysohjelmassaan työttömyysuhan alla olevien, lomautettujen ja jo työpaikkansa menettäneiden ihmisten kouluttamiseen ja tukeen 50 miljoonan euron lisäpanostusta.

Työvoimapoliittisten toimien lisäksi olisi erittäin järkevää vauhdittaa liikenne- ja asuntorakentamista. Kuntien peruskorjauksia pitäisi niitäkin tukea. Nyt kannattaa rakentaa ja työllistää suomalaisia rakentamisen ammattilaisia. Asiantuntija-arvion mukaan SDP:n elvytysohjelman toimenpiteet synnyttäisivät kaikkiaan noin 30 000 uutta työpaikkaa. Tämä vaikutus on moninkertainen verrattuna hallituksen vaatimattomiin toimenpiteisiin.

Kokonaisuudessaan elvytyksen lisäkustannukset olisivat valtiolle noin miljardi euroa. Ne SDP rahoittaisi velan lisäksi työllisyyden vahvistumisesta tulevilla verotuloilla.  Nämä panostukset olisi viisaampi tehdä nyt, kuin moninkertaisina myöhemmin.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: