Hyvää naistenpäivää!

Maanantai 8.3.2010

YK:n kansainvälistä naistenpäivää vietetään 8. maaliskuuta. Kansainvälinen naistenpäivä perustuu vuonna 1857 New Yorkissa tapahtuneeseen naisten tekstiilitehtaassa toteuttamaan lakkoon. Naistenpäivää pidetään merkkinä naisten järjestäytymisestä.

Pietarissa 8. maaliskuuta 1917 alkoivat tekstiiliteollisuuden naiset lakkoilla elintarviketilanteen vuoksi ja lakkoilun laajetessa joutui Venäjän keisari Nikolai II luovuttamaan kruununsa veljelleen, joka kieltäytyi siitä ja Venäjä siirtyi väliaikaisen hallituksen aikakauteen. Venäjällä naistenpäivä onkin yksi vuoden suurimpia juhlapäiviä ja päivä on yleinen vapaapäivä.

Kansainvälisen naistenpäivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota siihen tosiasiaan, että monissa maissa naiset ovat alistetussa tai huonossa asemassa miehiin verrattuina.

Suomeen kansainvälinen naistenpäivä on tullut Yhdistyneiden Kansakuntien kautta. Suomi antoi ensimmäisenä Euroopassa naisille äänioikeuden vuonna 1906 ja samalla valittiin Suomen eduskuntaan maailman ensimmäiset naisparlamentaarikot. Suomessa naisasialiike järjestää kansainvälisenä naistenpäivänä marsseja ja juhlia.

Naistenpäivää voi juhlia näyttävästi, samaan tapaan kuin äitienpäivää. Perhepiirin naisille voi antaa kukkia ja onnittelukortteja. Työpaikkojen miehet voivat tuoda työpaikkansa naisille kukkia ja onnittella.

Jumala ei voi olla kaikkialla, siksi hän loi naisen.

gerbera_.jpg

Ei kommentteja.

Juvan demarit eivät lämpenene Mainiolle

Torstai 4.2.2010 klo 21:25 - Kari Kääriäinen, sihteeri

SDP Juva ei lämpene Mikkelin seudun suunnitteilla olevalle terveys- ja sosiaalipalvelujen liikelaitosmallille. Mainio- hanke on suunniteltu toteutettavaksi liian nopealla aikataululla ja on pelättävissä, ettei kaikkia ratkaisuja ehditä pohtia riittävän perusteellisesti.

Myös liikelaitos toimintamallina herättää epäluuloja. Mallihan kaventaisi luottamushenkilöiden vaikutusmahdollisuuksia ja siirtäisi peruspalvelujen päätösvaltaa markkinavoimille ja pienelle sisäpiirille.

Mainio on ollut näyttävästi mediassa, mutta kuntalaisia kiinnostavaa tietoa jutuissa ei juurikaan hakemallakaan löytynyt:

Paljonko kustannukset laskevat, vai laskevatko?

Paraneeko palvelujen laatutaso, vai jatkuuko palvelujen karsiminen?

Säilyvätkö työ- ja toimipaikat siirtymäajan jälkeen?

Vähenevätkö tekevät kädet terävän pään paisuttamisen kustannuksella?

Yhtiöitetäänkö liikelaitos, kun se on saatu tuloskuntoon?

Jääkö kunnille, siis kuntalaisille vain maksajan rooli?

On kovin vaikea nähdä, että liikelaitos pystyisi tuottamaan parempaa laatua tai toimimaan taloudellisemmin ja siis kuntalaisten näkökulmasta halvemmalla, kuin kuntien omajohtoiset ja luottamushenkilöiden valvonnassa toimivat yksiköt.

Juvan ei ole edes mahdollista hypätä Mainion kelkkaan, koska kunta on sitoutunut JJR- yhteistyöhön.

Etelä–Savon kuntarakenne tulee lähivuosina kokemaan melkoisen myllerryksen. Suuria organisaatioiden muutoksia kannattaa tehdä vasta sitten, kun nähdään, miten rajat tulevaisuuden maakunnassa kulkevat.

Käyntiin polkaistu Mainio- hankkeen valmistelu vaikuttaa siltä, että pieni joukko johtavia virkamiehiä on kyhäämässä itselleen omaa hiekkalaatikkoa, jossa kuntalaisilla on varattu vain maksumiehen osa, siis luu kouraan. Veronmaksajien toiveita valmistelijat eivät ole vaivautuneet juurikaan selvittämään.

Kukaan tuskin osaa ennustaa, miltä maakunta näyttää, kun meneillään olevasta lamasta toivutaan. Ehkä kannattaisi panna jäitä hattuun ja odottaa, mihin suuntaan terveyden- ja sosiaalihallinnon lainsäädäntö kehittyy ja  millaiseksi maakunnan kartta muodostuu ja kuka haluaa olla tai joutuu olemaan kenenkin kaveri?

Ei kommentteja.

Politiikan viikko

Perjantai 11.9.2009 klo 12:42

SDP järjestää politiikan viikon 12.-19. syyskuuta. Viikon aikana keskustellaan ajankohtaisista poliittisista asioista eri puolilla maata.

Viikko käynnistää poliittisen syksyn ja on puolueen jäsenistölle sekä puolueosastoille avaus syksyn toimintaan.

Viikon tarkoituksena on käynnistää poliittinen syksy ja aktivoida jäsenistö ja puolueosastot syksyn toimintaan. Jäsenhankinnan lisääminen sekä puoluetoiminnan profiilin ja näkyvyyden nostaminen ovat myös politiikan viikon tavoitteita.

Tapahtuma on tänä syksynä hieman aiempia vuosia myöhemmin. Se osuu samaan ajankohtaan kuin eduskunnassa käytävä lähetekeskustelu valtion budjetista.

Politiikan viikon perinteisiin on kuulunut myös Vuoden yhteiskunnallisen teon palkitseminen.

Ei kommentteja.

Jutta Urpilainen Mikkelissä

Sunnuntai 28.6.2009 klo 23:44

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen tulee Mikkeli-symposiumiin tiistaina 30.6.2009. Symposium alkaa Mikaelissa klo 12.30 ja Juttaa alustaa turvallisuuspolitiikan valinnoista. Muita alustajia ovat mm. Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen, puolustusvoimien komentaja Juhani Kaskeala, puhemies Sauli Niinistö ja komissaari Olli Rehn. Päivän päättävän paneelin vetää Lasse Lehtinen.

Keskiviikkona 1.7. klo 10-11 SDP Mikkeli järjestää toritilaisuuden, jolloin kansalaisilla on mahdollisuus keskustella puheenjohtaja Urpilaisen kanssa. Kahvitarjoilu.

Tervetuloa kumpaankin tilaisuuteen!

Terveisin
Hannu Haapanen
SDP:n Mikkelin kunnallisjärjestö ry, pj.
p. 044 521 1348
haapanen.hannu@gmail.com

 

jutta-ja-vanhus.jpg

Ei kommentteja.

SDP kiittää äänestäjiä!

Keskiviikko 10.6.2009 klo 13:18

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen kiittää lämpimästi kaikkia puolueemme EU-ehdokkaita äänestäneitä. Lisäksi Urpilainen kiittää kaikkia puolueen ehdokkaita ja kampanjoissa mukana olleita siitä valtavasta työmäärästä, jonka he ovat tehneet.

- Kampanjan henki on ollut myönteinen ja raikas, ja viestinyt uskoa omaan aatteeseemme. Tämän pohjalta on hyvä lähteä rakentamaan eduskuntavaalikampanjaa 2011, silloin kannatus todella mitataan, Urpilainen toteaa.

Urpilainen onnittelee SDP:n uusia europarlamentaarikkoja Mitro Repoa ja Liisa Jaakonsaarta. 45 335 ääntä kerännyt Jaakonsaari ja 71 517 ääntä saanut Repo ryhtyvät Euroopan parlamentissa työhön Ihmisten Euroopan puolesta.

Liisa Jaakonsaaren tilalle eduskuntaan nousee kajaanilainen Raimo Piirainen. 56-vuotias Piirainen on eläkkeellä oleva veturinkuljettaja ja SDP:n puoluehallituksen jäsen. Hän on toiminut muun muassa Kajaanin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja Kainuun maakuntahallituksen varapuheenjohtajana.

SDP:n kannatus vaaleissa oli 17,5 prosenttia ja puolue sai ääniä 291 355 kappaletta. Äänestysprosentti oli 40,3.

Urpilainen toteaa SDP:n jatkavan työtä työllisyyden eteen.
- Työllisyys on meidän ykkösteemamme, sillä valitettavasti liian moni suomalainen on vailla työtä.

Ei kommentteja.

JäsenExtra

Maanantai 6.4.2009

SDP:n JäsenExtra on uusittu jäsenrekisterimme, johon pääset itse päivittämään omat tietosi.

JäsenExtra on suora yhteys puolueeseen, sen kautta puolue pitää yhteyttä juuri sinuun. JäsenExtraan sähköpostiosoitteensa päivittäneet saavat mm. tiedot puoluehallituksen päätöksistä suoraan sähköpostiinsa. 

JäsenExtran kautta puolue tekee jäsenkyselyjä ja rekisterin kautta voit myös ilmoittautua puolueen tapahtumiin.

Tutustu tehokkaaseen rekisteriimme ja varmista, että tavoitamme juuri Sinut, kun välitämme tärkeää tietoa tai haluamme jäsenistöltä mielipiteitä. http://jasen.sdp.fi/login/

Käyttäjänimi on jäsennumerosi (jäsenkortissa). Salasana on ensimmäisellä kerralla syntymäaika muodossa ppkkvvvv. Muista vaihtaa ensimmäisellä kerralla salasanasi! Kysy epäselvissä tilanteissa apua piiritoimistolta Jari Mäkiseltä.

puh. 040-5560287

 jari.makinen(at)sdp.fi

Ei kommentteja.

Nyt on taisteltava työttömyyttä vastaan

Keskiviikko 25.2.2009 - Kari Kääriäinen

Talouskriisi uhkaa vakavasti suomalaista työtä. Nyt tarvitaan kaikkia mahdollisia keinoja työllisyyskehityksen turvaamiseen ja työttömyyden ehkäisyyn. Hallituksen lääkkeillä uhkaavaa työttömyyttä hoidetaan vain passiivitoimin, vaikka nyt olisi suunnattava voimavarat aktiiviseen työttömyyden ehkäisyyn.

1990-luvun lamavuosien jälkeen Suomessa koettiin kipeästi se, kuinka paljon vaikeampaa on painaa syntynyttä työttömyyttä alas, kuin olisi ollut ennaltaehkäistä sen syntyminen. Kuitenkin porvarihallitus on leikkaamassa talouskurimuksen alla erityisen tärkeitä työvoimapolitiikan ja aikuisten ammatillisen koulutuksen voimavaroja. Esimerkiksi työllistämismäärärahoihin esitetään 77 miljoonan euron leikkausta!

Lamavuosien virheitä ei saa nyt toistaa: kaikki keinot työttömyysuhan alla elävien ihmisten auttamiseksi on otettava nopeasti käyttöön. SDP esittää omassa elvytysohjelmassaan työttömyysuhan alla olevien, lomautettujen ja jo työpaikkansa menettäneiden ihmisten kouluttamiseen ja tukeen 50 miljoonan euron lisäpanostusta.

Työvoimapoliittisten toimien lisäksi olisi erittäin järkevää vauhdittaa liikenne- ja asuntorakentamista. Kuntien peruskorjauksia pitäisi niitäkin tukea. Nyt kannattaa rakentaa ja työllistää suomalaisia rakentamisen ammattilaisia. Asiantuntija-arvion mukaan SDP:n elvytysohjelman toimenpiteet synnyttäisivät kaikkiaan noin 30 000 uutta työpaikkaa. Tämä vaikutus on moninkertainen verrattuna hallituksen vaatimattomiin toimenpiteisiin.

Kokonaisuudessaan elvytyksen lisäkustannukset olisivat valtiolle noin miljardi euroa. Ne SDP rahoittaisi velan lisäksi työllisyyden vahvistumisesta tulevilla verotuloilla.  Nämä panostukset olisi viisaampi tehdä nyt, kuin moninkertaisina myöhemmin.

Ei kommentteja.

Rauhallista joulua ja onnea vuodelle 2009

Tiistai 23.12.2008 klo 20:59

SDP Juva toivottaa levollista ja rauhaisaa joulunaikaa sekä onnea vuodelle 2009!

 

joulukortti_copy.jpg

Ei kommentteja.

KIITOS!

Maanantai 27.10.2008

Saimme kunnallisvaaleissa 821 ääntä ja 22,7 % kannatuksen. Sydämelliset kiitokset äänestäjillemme. Tulevalla valtuustokaudella tulemme vaalitavoitteidemme mukaisesti tekemään työtä reilumman Juvan puolesta. 

Juvan kunnanvaltuustoon valittiin 6 sosialidemokraattista valtuutettua.

Äänimäärä nimen perässä. 

Hannu Kähärä 186

Ari Rautio 94

Marjatta Oinonen 88

Matti Kärkkäinen 66

Matti hakulinen 58

Katja Tuovinen 57 

 

Valtuustossa on yhteensä 27 jäsentä. Kaudella 2009-2012 paikat jakautuvat seuraavasti: Keskusta 16, SDP 6, Kokoomus 4 ja KD 1. 

 

Ei kommentteja.

Valtuutetut voivat vaikuttaa

Tiistai 14.10.2008 - Kari Kääriäinen

Aika usein kuulee väitettävän, ettei kannata äänestää, kun ei mikään kuitenkaan muutu, tai ettei yksittäisellä valtuutetulla ole vaikutusmahdollisuuksia.

Ehkei yksittäinen valtuutettu tai ryhmäkään pysty maatakaataviin päätöksiin, mutta kyllä aloitteellinen ja yhtenäinen ryhmä, tai yksittäinen valtuutettukin pystyy vaikuttamaan.

Ari Rautio piti aikoinaan porua...

Lue lisää »

Ei kommentteja.

Hallituksen on vastattava aiheellisiin kysymyksiin

Maanantai 13.10.2008

SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Backman ihmettelee Keskustan vastuunpakoilua ja salailumentaliteettia.
- Keskustan ministerit ovat lähteneet syyttelemään SDP:tä aiheettomasti pelottelusta ja politikoinnista. Asiallisiin kysymyksiin, joita oppositiopuolueen puheenjohtaja vakavasti kysyy, on ollut Suomessa tapana vastata.

Backmanin mukaan...

Lue lisää »

Ei kommentteja.

Juvan vaalipaneeli ei innostanut, mutta Jutta villitsi

Perjantai 10.10.2008 - Kari Kääriäinen

Juvalla pidetty perinteinen vaalipaneeli ei saanut kuntalaisia innostumaan. Paikalla oli vain kourallinen kuulijoita, joista valtaosa ehdokkaita. Eipä paneeli innostanut kaikkia panelistejakaan. Kaksi edustajaa loisti poissaolollaan. Paneelissa ei syntynyt syvällistä keskustelua väittelyistä puhumattakaan, taitavat paneelit olla jo aikansa eläneitä.

Helmiä panelistien suista

 

Kokoomuksen nuori ehdokas Oona Metsälä kertoi avauspuheenvuorossaan tavoitteestaan:

"Ajan nuorten etuja, mutta haluan kyllä ajaa vanhempienkin etuja".

Perussuomalaisten Erkki Matiskainen sanoi sen, johon jokaisen poliitikon uskoisi yhtyvän:

"Ihmiset ovat tärkeämpiä kuin raha."

Kristillisdemokraattien Hannu Koivisto totesi, että Paras- hankkeen paras vaihtoehto ei ole se, että valtio päättää palveluista.

Keskustan Aira Varis muisteli emäpitäjän aikoja ja totesi, ettei hänellä ole mitään sitä vastaan, jos naapurit haluavat liittyä Juvaan. Omasta kunnasta tai seurakunnasta Varis pitää kiinni kynsin hampain ja samoilla linjoilla tuntuivat olevan muutkin. kaikki olivat yhtä mieltä siitäkin, ettei kunnan palveluja pidä yksityistää eikä se ole tehotonta.

Vihreiden Satu Piispa- Hakalaa tosin hävetti kunnan verkkotiedottaminen.

Kouluverkkoa tarkasteltava kriittisesti

Demarien Ari Rautio peräsi kriittisyyttä kouluverkon säilyttämiseen ja keskustan Tapio Paunonen säesti todeten, että ellei kylillä riitä oppilaita, niin kouluverkkoa pitää hoitaa kuljetuksin.

Demarien Marjatta Oinonen korosti erityisopetuksen tärkeyttä ja peräsi sille riittävästi rahaa ja resursseja.

Tiukempi linja pääkirkon suuntaan

Ari Rautio oli tuohtunut valtion suuntaan.

-Valtio sälyttää kuntien hoidettavaksi ja maksettavaksi omia palvelujaan. Pääkirkon suuntaan on otettava tiukempi linja.

-Täällä askarrellaan Vehmaassa lillukan varsien kanssa ja jos tänne ollaan saamassa satoja työpaikkoja, niin asuntoministeri (Jan Vapaavuori, kok.) haluaa päättää, mitä täällä saa tehdä ja mitä ei.

 

Jutta Urpilainen villitsi juvalaiset

jutta.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

Juvalaiset ja Jutta löysivät nopeasti yhteisen sävelen. Kuvassa Heli Orbinsky-Väänänen hauskuuttaa puolueluejohtajaa.

Jos vaalipaneeli jäikin latteaksi, niin samaa ei voi sanoa SDP:n puheenjohtajan pikavisiitistä.

Väkeä oli tungokseen asti halattiin ja  käteltiin ja jututtajia olisi piisannut pitemmällekin iltaan.

Tiukka aikataulu asetti kuitenkin omat rajoitteensa ja varmasti viestejä lähettää peräänkin.

Tunnelma oli iloinen ja suorastaan riehakas. Jutta luotetaan ainakin Juvalla, eikä tytöttelijöistä ollut tietoakaan. Puheenjohtaja tosin itse oli hieman skeptinen sen suhteen, että miten maailman pörssien myllerrys mahtaa vaikuttaa äänestysintoon. Alakulo saattaa hyvinkin tarttua. tosin nyt jos koskaan äänestäjien pitäisi ottaa ohjat käsiinsä. Onhan maailmalta ja omasta maastakin selkeät näytöt siitä, ettei äärimmilleen viety rajoittamaton kapitalismikaan toimi, kun rahaa yritetään tehdä tyhjästä.

Jos Jutta Urpilaisen Juvan vierailusta voi jotakin päätellä, niin vaalikuume on selvästi nousussa ja kansalaiset jaksavat pinnistellä uurnille näissäkin vaaleissa.

jutta2.jpg

Jutta Urpilaisen vierailu villitsi juvalaiset. Kättelijöitä, halaajia ja jututettavia oli tungokseen asti.

Ei kommentteja.

Tervetuloa tapaamaan Jutta Urpilaista pe 10.10. klo 15-16

Tiistai 7.10.2008

urpilainen.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ei kommentteja.

SDP Juva tukee Kalevi Hämäläisen muistomerkkihanketta

Lauantai 20.9.2008

Juvan sosialidemokraatit käyttävät osan vuoden 2008 vaalibudjetistaan olympiavoittaja Kalevi Hämäläisen muistomerkkihankkeen tukemiseen.
 
Kalevi Nikolai Hämäläinen (13.12.1932-10.1.2005) oli juvalainen maastohiihtäjä. Hän edusti urallaan Juvan Urheilijoita. Hämäläinen saavutti vuonna 1958 Lahdessa 30 km MM-kultaa ja viestin MM-pronssin, vuonna 1960 Squaw Valleyssa 50 km olympiakullanja vuonna 1962 Zakopanessa 50 km MM-pronssin. Hämäläinen sai Pro Urheilu -rahapalkinnon vuonna 2001 tunnustuksena merkittävästä urheilu-urasta.

hmlinen.jpg

Ei kommentteja.

Yhdessä vaalivoittoon!

Torstai 18.9.2008 - Kari Kääriäinen

Hyvä Toveri!

Onnistuneeseen vaalitulokseen pääsemme vain yhteisellä kampanjalla ja työnteolla. Tähän tarvitsemme jokaisen jäsenen tuen.

Kaikki päätöksenteko myös Juvalla pohjautuu arvoihin. Siksi on erittäin tärkeää, että Juvalla on sosialidemokraattisia päättäjiä, jotka haluavat rakentaa hyvää ja toimivaa arkea oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon ja solidaarisuuteen nojaten.

Äänestämällä sosialidemokraatteja varmistetaan, että sosialidemokraattiset arvot; vapaus, tasa-arvo ja yhteisvastuu näkyvät ihmisten arjesta päätettäessä myös tulevaisuudessa.

Viedään SDP yhdessä vaalivoittoon!

Ei kommentteja.

SDP:n valtuustoryhmä vaatii, että Vuorenmaan koulu on liitettävä kunnan vesijohtoverkkoon

Tiistai 16.9.2008

VALTUUSTOALOITE 

Vuorenmaan koululla on kärsitty vesiongelmista lähes koko 2000-luvun ajan. Koulun oma porakaivo on ollut käytökiellossa jo useiden vuosien ajan, jokasyksyinen vesiongelma on jälleen jatkunut jo useita viikkoja, ja kaikki ruokavesi on tuotava muualta ainakin vielä viikon ajan. Välillä vesi on kokonaan poikki. Kaivon tyhjentäminen ja klooraus aiheuttaa suuria ongelmia vuosittain koulun toiminnalle ja tulee kalliiksi.

Noin kilometrin päähän tulee keskitetty vesijohtoverkoston vesi Narilan suunnalta. Vähänkin pitemmällä tähtäimellä tulee varmasti halvemmaksi liittää koulu vesijohtoverkoston piiriin.

Koska kyse on kunnan ylläpitämästä koulusta, katsomme, että Vuorenmaan koulun liittäminen kunnan vesijohtoverkkoon tulee ottaa tärkeimmäksi lähiajan vesihankkeeksi. Hankkeen kannnattavuutta lisää sekin, että kylällä on varmasti muitakin talouksia, jotka haluavat liittyä vesijohtoverkkoon.

Juvalla 15. syyskuuta 2008

SDP:N VALTUUSTORYHMÄ

Ei kommentteja.

SDP:n valtuustoryhmä vaatii vastinetta TV-lupamaksulle

Tiistai 16.9.2008

VALTUUSTOALOITE 

Suomessa siirryttiin digitelevisiolähetyksiin hätiköiden ja vielä nytkin lähetyksissä on kohtuuttoman paljon häiriöitä. Juvallakin on jopa taajamassa monia paikkoja, joissa televisio lähetykset eivät täytä edes välttäviä laatuvaatimuksia. Häiriöttömien lähetysten seuraaminen on mahdotonta ilman huomattavia investointeja, jos sittenkään.

Kuluttajilla on oikeus lupamaksuja vastaan saada kunnollista palvelua, mutta nyt Juvalla ollaan kaukana kohtuullisistakin häiriöttömien lähetysten tavoitteista.

Yksittäisillä kansalaisilla tai kansalaisryhmilläkään ei ole mahdollisuuksia saada asiaan korjausta, koska lähetyksistä tai kuluttajasuojasta vastuulliset vain pompottelevat vastuuta toisilleen.

Me sosialidemokraattiset kunnanvaltuutetut esitämme, että kunta ryhtyisi pikaisiin ja tarmokkaisiin toimenpiteisiin, jotta Juvallakin saataisiin kunnollinen vastine televisiomaksulle.

Juvalla 15.09.2008

SDP:n VALTUUSTORYHMÄ

Ei kommentteja.