SDP=Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Sosialidemokraattinen liike on kansanvallan liike. Me haluamme kehittää suomalaista yhteiskuntaa kansalaisyhteiskunnaksi, jossa päätöksenteko perustuu kansalaisten herkkään kuulemiseen, tasavertaiseen vuorovaikutukseen ja luottamukseen. Valta puolueessa kuuluu jäsenistölle, jota yhdistävät vastuu yhteisistä arvoista, yhteisesti päätetyt säännöt ja vapaaehtoinen järjestötyö. Puolueen toimintaperiaatteita ovat avoin keskustelu ja tiedonkulku sekä jäsenten tasa-arvo. SDP on perustettu vuonna 1899 Suomen Työväenpuolueen nimellä. Nykyinen nimi otettiin käyttöön vuonna 1903 Forssassa pidetyn puoluekokouksen jälkeen.
JäsenistöSDP:llä on jäseniä n. 54 000, joista naisia on n. 40 prosenttia. Jäsenet kuuluvat puolueosastoihin, jotka muodostavat kunnallisjärjestöt ja piirijärjestöt vaalipiireittäin. Puolueosaston ja samalla SDP:n jäsenenä voi olla jokainen 15 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen ja sellainen ulkomaalainen, jonka kotipaikka on Suomessa ja joka hyväksyy puolueen arvoperustan. Voit myös rekisteröityä SDP:n kannattajaksi.
PäätöksentekoYlin päättävä elin on joka toinen vuosi pidettävä puoluekokous. Puoluekokousten välillä ylintä päätäntävaltaa käyttää puoluekokouksen valitsema puoluevaltuusto, joka kokoontuu sääntömääräisesti kaksi kertaa vuodessa. Poliittisen toiminnan johtoelimenä toimii puoluehallitus, jonka puheenjohtaja on Jutta Urpilainen. Jäsenäänestyksillä valitaan mm. kansanedustajaehdokkaat ja puoluekokousedustajat. SDP:llä on 45 kansanedustajaa. Euroopan parlamentissa SDP:llä on kolme Suomen 14 edustajasta. |